Miljoonat pakolaislapset ja -nuoret jäävät pois perusopetuksesta – UNHCR vaatii lasten ja nuorten sisällyttämistä opetus- ja koulutusjärjestelmiin.
Pääsy osaksi opetus- ja koulutusjärjestelmää, varhaislapsuudesta korkea-asteen koulutukseen, tarjoaa nuorille pakolaisille, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa konfliktin, väkivallan ja vainon takia, ratkaisevan suojan, sekä taidot vakaan tulevaisuuden tavoittelua varten.
Tästä huolimatta ovat pakolaislapset- ja nuoret samanikäisiinsä ei-pakolaistaustaisiin lapsiin verrattuna kaikilla koulutuksen tasoilla jäljessä. Näin todetaan UNHCR:n, YK:n pakolaisjärjestön tänään julkaistussa raportissa All Inclusive: The Campaign for Refugee Education.
Raportin mukaan keskimäärin 68% pakolaislapsista ilmoittautui perusopetukseen lukuvuodelle 2020-2021. Data kerättiin yli 40 maasta. Ilmoittautuminen toisen asteen opintoihin oli 37 % ja korkealuopintoihin vain 6%. Tämä on kuitenkin parannus muutaman vuoden takaiseen prosenttimäärään, jolloin vain 1% pakolaisnuorista pääsi aloittamaan korkeakouluopinnot.
”Sanonta “Lahjakkuus on universaalia, mahdollisuudet eivät“ kuvaa miljoonien pakolaislasten todellisuutta. Meidän tulee kaventaa lahjakkuuksien ja mahdollisuuksien välillä olevaa suurta kuilua,” toteaa Filippo Grandi, YK:n pakolaisasiain päävaltuutettu.
“Pakolaisten osalta tämä on sijoitus niihin ihmisiin, jotka tulevat uudelleenrakentamaan kotimaitaan, kun palaaminen niihin on turvallisesti mahdollista.”
UNHCR edellyttää, että pakolaiset osallistetaan kansallisiin opetus- ja koulutusjärjestelmiin, niin humanitaaristen hätätilanteiden alusta lähtien, pitkittyneissä paon tilanteissa sekä pitkäaikaisessa kehityssuunnittelussa. Tämä käsittää muun muassa enemmän tukea opettajien kouluttamiseen sekä heidän palkkatuloihinsa, uutta infrastruktuuria, riittävää ja relevanttia opetusmateriaalia, turvallisten kulkuyhteyksien järjestämisen kouluihin ja koteihin, mahdollisuuden osallistua tentteihin ja kuulusteluihin sekä saada todistuksia, sekä pakolaisiin vaikuttavan digitaalisen kuilun sulkemisen.
Grandi toteaa, että monet valtiot ovat viime aikoina ottaneet edistysaskelia pakolaisten sisällyttämisessä kansallisiin opetus- ja koulutusjärjestelmiin. ”Nyt meidän täytyy seurata tätä edistystä olennaisella ja pitkäaikaisella rahoituksella, sekä jatkaa sisällyttämisen tuomien etujen korostamista.”
UNHCR:n kehotus saada kaikki pakolaislapset ja -nuoret mukaan kansallisiin opetusjärjestelmiin, jotta heillä on mahdollisuus laadukkaaseen opetukseen eivätkä jää marginaaliin, tukee myös Sir Lewis Hamilton, Formula 1:n seitsemänkertainen maailmanmestari.
“Koulutus ei vain laajenna ihmisten horisonttia ja tarjoa heille mahdollisuuksia, joista he eivät ilman koulutusta voisi unelmoidakaan, vaan se myös ehkäisee rakenteellista epätasa-arvoa ja sen tuomia haitallisia vaikutuksia,” sanoo Lewis, joka antaa raportissa lopullisen sanan.
”Kyse ei ole vain parempien elämänmahdollisuuksien luomisesta nuorille, heidän auttamisestaan löytää tarkoituksensa sekä antaa eväät omien tulevaisuuksiensa rakentamiseen. Kyse on myös näiden heijastusvaikutuksista: Suuremmasta monipuolisuudesta johtoasemissa ja vaikuttajarooleissa niin työelämässä, urheilussa, kulttuurialalla sekä politiikassa.”
Page 1 of 2
-
Syyria: UNHCR:n kommentti turvapaikkakäsittelyn keskeyttämisestä ja palautuksista
11.12.2024Tämä on tiivistelmä YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n kansainvälisen tiedottajan Shabia Mantoon lausunnosta YK:n lehdistötilaisuudessa Genevessä. Syyrialaisten turvapaikkahakemusten käsittelyn/päätöksenteon keskeyttäminen useissa Euroopan valtioissa Viime päivien tapahtumien takia tilanne muuttuu nopeasti, ja ihmiset joutuvat yhä siirtymään sekä maan sisällä että rajojen yli yhden maailman suurimmista pakolaistilanteista tuottaneessa kontekstissa. Tämänhetkisen epävakaan tilanteen keskellä yksittäiset […]
-
YK:n pakolaisjärjestön raportti paljastaa, että ilmastonmuutos on kasvava uhka ihmisille, jotka jo nyt pakenevat sotaa, väkivaltaa ja vainoa
12.11.2024Baku, 12. marraskuuta 2024 – Ihmiset, jotka joutuvat pakenemaan sotaa, väkivaltaa ja vainoa, joutuvat yhä useammin globaalin ilmastokriisin etulinjaan, varoitetaan uudessa raportissa. Tämä altistaa heidät tappavalle uhkien yhdistelmälle, mutta heillä ei ole rahoitusta ja tukea sopeutumiseen. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR julkaisi tänään yhteistyössä 13 asiantuntijajärjestön, tutkimuslaitoksen ja pakolaisryhmän kanssa raportin, jonka […]
-
Puolet maailman pakolaislapsista ei vieläkään käy koulua edistyksestä huolimatta
09.09.2024YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n pakolaiskoulutusstrategian 2030 käynnistämisestä on kulunut viisi vuotta, ja tämänvuotinen pakolaiskoulutusraportti paljastaa, että vaikka pakolaisten koulutuksessa ja koulunkäynnissä on edistytty merkittävästi, merkittäviä haasteita on edelleen jäljellä: lähes puolet maailman 14,8 miljoonasta kouluikäisestä pakolaislapsesta ei edelleenkään käy koulua. Raportissa analysoidut tiedot 65:stä pakolaisia vastaanottavasta maasta osoittavat, että noin 7,2 […]
-
UNHCR varoittaa välinpitämättömyydestä ja toimettomuudesta pakenemaan joutuneiden ihmisten lukumäärän kasvaessa
13.06.2024Kokonaislukumäärä nousee 120 miljoonaan toukokuuhun 2024 mennessä; konfliktit Sudanista Gazaan ja Myanmariin aiheuttavat uutta pakkosiirtolaisuutta ja vaativat kiireellisiä ratkaisuja.
-
Täysimittainen sota Ukrainassa jatkuu kolmatta vuotta, pitkittäen miljoonien pakenemaan joutuneiden epävarmuutta ja maanpakoa
20.02.2024Tämä on yhteenveto YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n Euroopan aluejohtaja Philippe Leclercin – kehen sitaatit voivat viitata – tämänpäiväisestä lehdistötilaisuudesta Palais des Nations:issa Genevessä.
-
Ilmastonmuutos ja konfliktit: Etiopian kasautuneet humanitaariset kriisit
08.12.2023Etiopia – valtio, joka isännöi lähes miljoona pakolaista ja toipuu parhaillaan väkivaltaisesta konfliktista, joka on pakottanut miljoonia pakenemaan kodeistaan – kohtaa nyt toisen humanitaarisen kriisin hengenvaarallisen sään muodossa.
-
Education on Hold – Koulutus tauolla: Lähes puolet kouluikäisistä ukrainalaisista pakolaislapsista jää vaille virallista koulutusta
08.09.2023Uuden kouluvuoden alkaessa eri puolilla Eurooppaa YK:n pakolaisjärjestö UNHCR varoittaa, että ukrainalaiset pakolaislapset ja -nuoret kohtaavat nyt jo kolmannen keskeytyneen kouluvuotensa helmikuussa 2022 tapahtuneen täysimittaisen hyökkäyksen jälkeen. Tänään julkaistussa uudessa koulutuspoliittisessa raportissa ”Education on Hold” UNHCR raportoi, että vaikka 30–50 prosenttia noin 5,9 miljoonasta ukrainalaisesta pakolaisesta Euroopassa on lapsia, vain […]
-
10 faktaa pakolaisista
18.07.2023 -
UNHCR lisää humanitaarista avustusta Sudanin väkivaltaisuuksia pakeneville
03.07.2023Huhtikuussa väkivaltaiset yhteenotot puhkesivat Sudanissa ja johtivat jälleen uuteen pakkosiirtolaiskriisiin monien joutuessa pakenemaan jo toisen kerran. Suomen lahjoitusten avulla UNHCR pystyy lisäämään tukea Sudaniin ja sen naapurimaihin.
-
UNHCR vaatii keskitettyjä toimia pakkosiirtolaisten määrän saavuttaessa ennätyslukemat vuonna 2022
14.06.2023Viime vuoden aikana tapahtunut pakkosiirtolaisuuden yleistyminen, joka johtui osaltaan Ukrainan sodasta ja afganistalaisten pakolaisten määrän arvion päivityksestä sekä jatkuneista taisteluista, erityisesti Sudanissa, on nostanut maailmanlaajuisesti pakkosiirtolaisten kokonaismäärän 110 miljoonaan.