UNHCR, YK:n Pakolaisjärjestön ja Suomen Pakolaisavun yhteinen kirjoitus.
YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 70 vuotta. Samaan aikaan olemme maailmanlaajuisen pandemian kourissa. Se ravistelee valtioita ja asettaa kansainväliselle yhteistyölle valtavia haasteita ja se vaikuttaa miljooniin ihmisiin. Kotinsa pakon edessä jättäneitä on tänään enemmän kuin koskaan toisen maailman sodan jälkeen, lähes 80 miljoonaa. Pandemia on vain pahentanut heidän elämäänsä ja vaikeuksiaan ja on aiheuttanut paitsi terveys-, myös sosioekonomisen kriisin. Monet paossa olevat perheet ovat ajautuneet jatkuvaan köyhyyteen, jolla on vakavia seurauksia, mihin emme ole vielä nähneet koko vaikutusta.
UNHCR perustettiin toisen maailmansodan jälkeen, kun pakolaiset olivat Eurooppalaisia, ja on nyt 70 vuoden ajan puolustanut vainon ja sotien takia suojelua tarvitsevien oikeuksia sekä kehittänyt niin tilapäisiä kuin pitkäkestoisia ratkaisuja pakolaiskriisien ratkaisemiseksi. Tänään työmme yli 130 kohdemaassa on tärkeämpää kuin koskaan, mutta yksin emme siinä onnistu. Tarvitsemme rinnallemme niin valtioiden vahvaa kumppanuutta kuin kansalaisyhteiskunnan tukea.
Suomen Pakolaisapu perustettiin 55 vuotta sitten, ja sen perustajan Helvi Sipilän missiona oli kerätä varoja YK:n pakolaisjärjestön työhön pakolaisten hyväksi. Tänä päivänä, vuonna 2020 Suomi on valtiona UNHCR:n luotettava ja sitoutunut kumppani, joka toimii usein myös hyvänä esimerkkinä muille siitä, kuinka pienellä maalla voi olla suuri merkitys. Suomi tunnetaan rauhanvälityksestä ja sitoutuneisuudesta globaaleihin kestävän kehityksen tavoitteisiin, tasa-arvon edistämiseen ja köyhyyden poistamiseen. Suomi on osoittanut todellista solidaarisuutta ja kykyä toimia ottaessaan vastaan turvapaikanhakijoita ylikuormittuneista maista EU:n sisäisten siirtojen kautta ja jatkanut kaikista hädänalaisimpien kiintiöpakolaisten vastaanottamista myös koronapandemia keskellä. Euroopan unionissa Suomi on merkittävä ihmisoikeustoimija. Suomeen saapuneet pakolaiset saavat tukea ja laadukkaita kotouttavia palveluita, joita kunnat ja valtio pitkäjänteisesti kehittävät.
Globaali pakolaiskriisi näyttää tänään erilaiselta kuin UNHCR:n taipaleen alkuaikoina. Yhä useammat ihmiset ovat sisäisessä paossa omassa kotimaassaan. Konfliktit ovat pitkittyneet, mikä tarkoittaa sitä, että yhä harvempi pääsee palaaman kotiin. Monet lapset ovat syntyneet ja kasvaneet pakolaisleireillä, ja he ovat usein paperittomia ilman kansallisvaltion suojaa, ja joilla on rajoitetusti mahdollisuutta koulutukseen tai terveydenhoitoon.
Kotinsa pakon edessä jättäneet haaveilevat ensi sijassa kotiinsa palaamisesta, mutta viime vuosikymmenet ovat osoittaneet, ettei se ole enää kaikille mahdollista. Suurin osa, 85 % kotinsa jättäneistä, on paossa kehittyvissä maissa. Euroopan maissa pakolaisia on suhteutettuna väkilukuun 0,6 %. Maailmanlaajuinen pakolaisten määrän kasvu tarkoittaa paitsi inhimillisen kärsimyksen, myös rakenteelliseen eriarvoisuuden kasvua ja sitä myötä epävakautta maailmalle. Siksi kaikkien valtioiden on osallistuttava nykyistä isommalla panoksella kriisin ratkaisuun.
Pakolaiskriisiä ei ratkaista ainoastaan rahoittamalla pakolaisleirejä ja toimenpiteitä siellä. Kansainvälisen yhteisön on puututtava pakolaisuuden perimmäisiin syihin ja pystyttävä paremmin luomaan rauhaa ja vakautta, jotta useammat pakolaiset voivat palata kotiin ja harvempi ihminen joutuu pakenemaan. Todellisuus on kuitenkin että nykyään on monia pitkittyneitä kriisejä, jotka vaativat pitkän aikavälin ratkaisuja.
Suojelua tarvitsevien ihmisten on päästävä turvalliseen maahan jatkamaan elämäänsä olosuhteissa, joissa lasten on mahdollista saada koulutus ja aikuisten ihmisarvoista työtä. On luotava tapoja, joilla kansainvälistä suojelua hakevat voivat päästä turvalliseen maahan ilman, että he joutuvat vaarantamaan henkensä matkalla. Olosuhteiden pakosta paenneet joutuvat jättämään taakse kotinsa, omaisuutensa, työnsä ja liian usein myös läheisensä. Monet perheet ovat matkan aikana erillään, mutta perheen yhtenäisyys on perusoikeus, ja siksi on tärkeää pyrkiä kaikin tavoin helpottamaan perheenyhdistämistä, jotta perheet voivat elää yhdessä turvapaikkamaassaan.
Suomen tulisi yhdessä muiden EU-maiden kanssa kehittää ennakkoluulottomasti uusia ratkaisuja pakolaisten vastaanottoon. Pakolaisten uudelleensijoitukset kiintiöiden kautta ovat ennätyksellisen matalalla vuonna 2020. Nyt on entistä tärkeämpää nostaa kiintiötä systemaattisesti.. Kaikista haavoittuvimpien kiintiöpakolaisten vastaanottamisen lisäksi tulisi valtioiden kehittää vaihtoehtoisia reittejä pakolaisille, jotta he pääsevät turvaan ilman että heidän täytyy käyttää henkeä uhkaavia ja epätoivoisia matkoja. Pakolaisten tulisi voida aktiivisesti toimimaan oman tulevaisuutensa hyväksi, esimerkiksi hakeutumalla työn tai opiskelun perusteella asumaan turvalliseen maahan. Suomen ja EU:n tulisi katsoa rajojaan kauemmas ja luoda kokonaisvaltainen näkemys pakolaiskriisin ratkaisemiseksi.
Moni asia on muuttunut UNHCR:n ja Suomen Pakolaisavun luomisen jälkeisten vuosikymmenten aikana, mutta tehtävämme auttaa ja suojella henkilöitä ketkä ovat menettäneet oman valtionsa suojan, ei ole päättynyt. Olemme sitoutuneet siihen että ketään ei jätetä jälkeen ja toivomme että Suomi ja suomalaiset jatkavat vahvaa tukemistamme.
Kirjoittajat:
Henrik Nordentoft, UNHCR, YK:n Pakolaisjärjestön Pohjois- ja Baltian maiden edustaja
Annu Lehtinen, toiminnanjohtaja Suomen Pakolaisapu ry
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä
