Tämä on UNHCR:n Pohjoismaiden ja Baltian edustuston, Suomen Punaisen Ristin, Suomen Pakolaisavun ja Suomen YK-liiton yhteinen kannanotto.
Suomi suunnittelee maahantulon välineellistämisen torjumiseksi väliaikaisia toimenpiteitä, joilla rajoitettaisiin oikeutta hakea turvapaikkaa osalla Suomen rajaa tai rajan läheisyydessä, Suomen suvereniteetin ja kansallisen turvallisuuden turvaamiseksi.
Tunnistamme Suomen kohtaamat haasteet. Suomella on oikeus valvoa ja hallinnoida rajojaan, mutta tämä voidaan tehdä kansainvälisen ja eurooppalaisen oikeuden mukaisesti. Turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten välineellistäminen poliittisten päämäärien saavuttamiseksi ei ole koskaan hyväksyttävää.
Esitysluonnoksen mukainen menettely mahdollistaa välineellistämistilanteissa turvapaikanhakijoiden alueelle pääsyn epäämisen ilman turvapaikkahakemusten käsittelyä. Esitys on ristiriidassa kansainvälisen ja eurooppalaisen pakolais- ja ihmisoikeuslainsäädännön kanssa. Kuten Euroopan yhteisöjen tuomioistuin äskettäin vahvisti, rajavalvontapisteiden pushback-käytännöt ovat ristiriidassa EU:n lainsäädännön kanssa. Vastaavat toimet vaarantavat ihmishenkiä, aiheuttavat inhimillistä kärsimystä ja altistavat ihmiset vakaville ihmisoikeusrikkomuksille. Pahimmillaan ne johtavat humanitaariseen kriisiin.
Oikeus hakea turvapaikkaa koskee kaikkia maahantulotavasta riippumatta. Tämä koskee myös henkilöitä, joiden arvioidaan olevan ”välineellistämisen kohteena”. Palautuskiellon periaate on kansainvälisen oikeuden mukaan kaikkia valtioita koskeva sitova velvoite, josta ei voida poiketa. Suomen on taattava turvapaikanhakijoille tosiasiallinen pääsy yksilölliset olosuhteet huomioivaan menettelyyn myös poikkeusoloissa. Esitysluonnos ei sitä tee.
Suomella on pitkät perinteet turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten vastaanotossa. Suomi on myös pitkään toiminut esikuvana kansainvälisen pakolais- ja ihmisoikeuslainsäädännön noudattamisessa sekä kansainvälisen oikeusperustaisen järjestelmän puolustamisessa. Näistä poikkeaminen tietoisesti, myös poikkeusoloissa, on paitsi kansainvälisen ja eurooppalaisen oikeuden vastaista, luo myös vaarallisen ennakkotapauksen.
Kehotamme Suomea varmistamaan, että lakiesitys on Suomen kansainvälisten ja eurooppalaisten velvoitteiden mukainen.
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä