Huhtikuussa väkivaltaiset yhteenotot puhkesivat Sudanissa ja johtivat jälleen uuteen pakkosiirtolaiskriisiin monien joutuessa pakenemaan jo toisen kerran. Suomen lahjoitusten avulla UNHCR pystyy lisäämään tukea Sudaniin ja sen naapurimaihin.
Viimeaikaiset aseelliset yhteenotot Sudanissa, erityisesti Khartoumissa ja Darfurissa, ovat pakottaneet lähes kaksi miljoonaa ihmistä pakoon. Yli 500 000 ihmistä, joista valtaosa on naisia ja lapsia, on hakenut turvaa naapurimaista, kuten Tsadista, Egyptistä, Etiopiasta ja Etelä-Sudanista. Lisäksi monet muut ovat loukussa kodeissaan ilman välttämättömiä tarvikkeita.
Sudan on pitkään vastaanottanut pakolaisia avokätisesti. Ennen viimeaikaisia väkivaltaisia konflikteja Sudan oli koti yli miljoonalle pakolaiselle – toiseksi suurimmalle pakolaisväestölle Afrikassa.
Nykyinen konflikti ja väkivaltaisuudet vaikeuttavat Sudanin valmiiksi haastavaa humanitaarista tilannetta. Ennen konfliktin puhkeamista arviolta lähes 16 miljoonaa ihmistä olivat humanitaarisen avun tarpeessa. Sudanin viimeaikaisten tapahtumien vuoksi olosuhteet heikentyvät ja miljoonat ihmiset ovat ilman ruokaa, vettä, käteistä, terveydenhuoltoa ja muita peruspalveluita.
Suomen lahjoitukset, sekä kohdentamattomat että kohdennetut, mahdollistavat UNHCR:n humanitaarisen avun lisäämisen ja elintärkeän tuen antamisen, sekä Sudanin sisällä että pakolaisille muualla alueella. Vuoden 2023 aikana Suomi on lahjoittanut UNHCR:lle yli 20,8 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria, josta yli 3,1 miljoonaa korvamerkittynä Afrikan sarven tilanteeseen.
*Viimeisimmät päivitetyt luvut löytyvät UNHCR:n dataportaalista.
Tšadissa suurin osa saapuneista pakolaisista elää alueilla, joiden resurssit ja infrastruktuuri ovat rajalliset. UNHCR on tähän mennessä toimittanut humanitaarista apua lähes 10 000 perheelle. Apuun lukeutuvat hyttysverkot, keittiövälineet, peitot ja saippua.
Monet naapurimaihin saapuvista pakolaisista tuovat mukanaan hyvin vähän tavaroita. Egyptissä UNHCR on jakanut maahan saapuneille pakolaisille 10 000 hygieniapakkausta sekä 5000 pakettia terveyssiteitä. Hygieniapakkaukset sisältävät esimerkiksi saippuaa, pyyhkeen, kosteuspyyhkeitä, desinfiointiainetta, sekä hammasharjan ja hammastahnaa.
UNHCR on jakanut 140 800 pulloa vettä Egyptiin saapuville pakolaisille. Tšadissa puolestaan asennetaan useita pystyputkia ja vesihanoja. Turvallinen juomavesi on välttämätöntä elämälle, terveydelle sekä ihmisarvolle ja sen saatavuus on ihmisoikeus.
UNHCR tukee naapurimaiden paikallishallintoja pakolaisten kuljettamisessa ja siirroissa jo olemassa oleville leireille sekä majoituskeskuksiin. Tšadissa lähes 10 000 pakolaista on jo siirretty leireille kauemmas rajasta, ja useampia siirretään lähiviikkojen aikana.
Monet pakolaisista ovat kokeneet traumaattisia tapahtumia Sudanissa tai matkallaan. Osana pakolaisten rekisteröintiä UNHCR tunnistaa kaikista haavoittuvammassa asemassa olevat, jotta heille voidaan tarjota erityisiä suojelutoimenpiteitä, psykososiaalista tukea ja muita palveluita.
UNHCR työskentelee yhdessä vastaanottavien maiden hallitusten ja humanitaaristen kumppaneiden kanssa varmistaakseen, että vastaanotto- ja majoituskeskuksissa on koulutettua henkilökuntaa. Tämä henkilökunta tarjoaa terveydellistä ja psykososiaalista tukea, neuvontaa sekä tarvittaessa myös oikeusapua.
Hätätilanteissa pakolaisten kuunteleminen ja näiden näkemysten huomioiminen on aina tärkeää. UNHCR on järjestänut kohderyhmäkeskusteluita pakolaisten johtohahmojen ja yhteisön jäsenten, mukaan lukien Sudanista äskettäin saapuneiden pakolaisten, kanssa. Uusille tulijoille tärkeitä tarpeita ovat muun muassa suoja, käteisapu, psykososiaalinen tuki ja terveydenhuolto.
Turvallisuustilanne on yhä jännittymyt ja epävakaa. Khartoum, Pohjois-Kordofan ja Darfur ovat konfliktin keskipisteitä. UNHCR, yhdessä muiden YK:n järjestöjen kanssa, jatkaa toimintaansa tilanteen sen salliessa, ja valmistautuu lisäämään operaatiota ja vastausta kaikkialla Sudanissa.
Suomi lahjoittajana:
Suomi on UNHCR:n vankkumaton tukija. Vuonna 2022 Suomi lahjoitti UNHCR:lle yli 27,5 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria, josta yli 8,2 miljoonaa kohdentamattomana ja 4,3 miljoonaa korvamerkittynä Afrikan sarven tilanteeseen. Kohdentamattomien lahjoitusten avulla UNHCR pystyy reagoimaan pitkittyneisiin ja unohtuneisiin kriiseihin. Vuoden 2023 aikana Suomi on lahjoittanut UNHCR:n toimintaan yli 20,8 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä