Viime vuoden aikana tapahtunut pakkosiirtolaisuuden yleistyminen, joka johtui osaltaan Ukrainan sodasta ja afganistalaisten pakolaisten määrän arvion päivityksestä sekä jatkuneista taisteluista, erityisesti Sudanissa, on nostanut maailmanlaajuisesti pakkosiirtolaisten kokonaismäärän 110 miljoonaan.
Täysimittainen sota Ukrainassa, yhdessä muiden konfliktien ja ilmaston aiheuttamien mullistusten kanssa, on johtanut siihen, että viime vuoden aikana ennätysmäärä ihmisiä ei pääse takaisin kotiinsa. Tämä korostaa välittömän ja kollektiivisen toiminnan kiireellisyyttä, jotta pakon edessä muuttamisen syihin ja seurauksiin voidaan puuttua, UNHCR, YK:n pakolaisjärjestö, ilmoitti tänään.
UNHCR:n vuotuinen lippulaivaraportti, Global Trends in Forced Displacement 2022, osoitti, että sodan, vainon, väkivallan ja ihmisoikeusloukkausten vuoksi pakenemaan joutuneiden ihmisten määrä oli ennätyksellinen 108,4 miljoonaa vuoden 2022 lopulla. Tämä tarkoittaa määrän nousseen 19,1 miljoonalla, mikä on suurin vuotuinen kasvu koskaan.
Nouseva kehityssuunta ei näyttänyt hidastumisen merkkejä vuonna 2023, kun Sudanissa puhjennut konflikti lisäsi muuttoliikettä entisestään nostaen maailmanlaajuisen pakkosiirtolaisten kokonaismäärän arvion toukokuussa 110 miljoonaan.
”Nämä lukemat osoittavat, että konfliktit syntyvät nopeasti kun taas ratkaisujen löytäminen on liian hidasta. Seurauksina ovat tuho, pakon edessä lähteminen ja kärsimystä miljoonille ihmisille, jotka on revitty kodeistaan,” YK:n pakolaisasiain päävaltuutettu Filippo Grandi totesi.
Maailmanlaajuisesta pakkosiirtolaisten kokonaismäärästä 35,3 miljoonaa olivat pakolaisia, ihmisiä, jotka joutuivat ylittämään valtioiden välisiä rajoja löytääkseen turvan. Vielä suurempi osa – 58 prosenttia, edustaen 62,5 miljoonaa ihmistä – joutui pakenemaan konfliktia ja väkivaltaa maansisäisesti.
Sota Ukrainassa oli suurin yksittäinen tekijä, joka johti pakkomuuttoon vuonna 2022. Ukrainalaisten pakolaisten määrä oli vuoden 2021 lopussa 27,300, josta se nousi 5,7 miljoonaan vuoden 2022 loppuun mennessä, mikä merkitsee suurinta vuotuista kasvua sitten toisen maailmansodan. Arviot afganistanilaisten pakolaisten lukumäärästä olivat selvästi korkeammat vuoden 2022 lopussa johtuen päivitetyistä arvioista koskien Iranissa oleskelevia afganistanilaisia, joista monet saapuivat maahan aikaisempien vuosien aikana. Samankaltaisesti, raportti heijasteli Kolumbian ja Perun kohonneita päivitettyjä lukuja koskien maissa asuvia venezuelalaisia pakolaisia, joista monet on kategorisoitu ”muiksi kansainvälistä suojelua tarvitseviksi henkilöiksi”.
Luvut myös vahvistivat sen, että matala- ja keskituloiset maat – eivät varakkaat valtiot – vastaanottavat eniten pakkosiirtolaisia. Vaikka maailman 46 vähiten kehittyneen maan osuus maailman bruttokansantuotteesta on alle 1,3 prosenttia, ottivat ne vastaan yli 20 prosenttia kaikista pakolaisista. Rahoitus lukuisiin pakkosiirtolaistilanteisiin ja vastaanottajamaiden tukemiseen ei viime vuonna vastannut tarpeita, pysyen vaimeana vuonna 2023 tarpeiden vain kasvaessa.
”Ihmiset ympäri maailman osoittavat edelleen valtavaa vieraanvaraisuutta pakolaisia kohtaan laajentamalla suojelua ja auttamalla apua tarvitsevia,” Grandi lisäsi, ”mutta vaaditaan paljon enemmän kansainvälistä tukea ja tasavertaisempaa vastuunjakoa, etenkin niiden maiden kohdalla, jotka vastaanottavat eniten maailman pakkosiirtolaisia.”
”Ennen kaikkea, paljon enemmän on tehtävä konfliktien lopettamiseksi ja esteiden poistamiseksi, jotta pakolaisilla olisi tosiasiallinen vaihtoehto palata kotiin vapaaehtoisesti, turvallisesti ja arvokkaasti.”
Vaikka pakkosiirtolaisten kokonaismäärä jatkoi kasvamistaan, Global Trends -raportti osoitti myös, että pakenemaan joutuneita ei ole tuomittu maanpakoon, vaan he voivat palata, ja palaavatkin, kotiin vapaaehtoisesti ja turvallisesti. Vuonna 2022 yli 339,000 pakolaista palasi 38 eri maahan ja vaikka lukema oli edellisvuotta matalampi, merkittävä määrä palasi vapaaehtoisesti Etelä-Sudaniin, Syyriaan, Kameruniin ja Norsunluurannikolle. Sillä välin 5,7 miljoonaa maansisäistä pakolaista palasi vuoden 2022 aikana, eritoten Etiopiassa, Myanmarissa, Syyriassa, Mozambikissa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa.
Vuoden 2022 lopussa maailmanlaajuisesti arviolta 4,4 miljoonaa ihmistä oli kansalaisuudettomia tai heidän kansalaisuutensa oli tuntematon. Tämä on kaksi prosenttia enemmän kuin vuoden 2021 lopussa.
Global Trends -raportti julkaistiin kuusi kuukautta ennen toista Globaalia pakolaisfoorumia, joka on merkittävä Genevessä järjestettävä eri toimijoita yhteen tuova kokoontuminen jonka tarkoituksena on löytää ratkaisuja ja lisätä solidaarisuutta pakenemaan joutuvien ja heitä vastaanottavien kesken.
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä